Blogiarkisto

perjantai 7. elokuuta 2020

Ensimmäistä kertaa Turussa + muuttohommia

Opiskeluiden alkuun on enää alle viikko ja olen jo hyvin innoissani ensi maanantaista, vaikka en voi kieltää olevani hieman jännittynyt. Uudelle paikkakunnalle muutto ja uudet ihmiset ja uusi elämäntilanne ovat kaikki massiivisia muutoksia jo yksittäin, mutta kun kaikki tapahtuu samanaikaisesti, niin tuntuu kuin elämä alkaisi tavallaan kokonaan alusta. Tätä ajatellen muutos tuntuu jopa vähän kaoottiselta, mutta olen silti menossa siihen hyvin mielin.

Turkuun

Kävin tämän viikon maanantaina kirjaimellisesti ensimmäistä kertaa elämässäni Turussa, eli viikkoa ennen opintojeni alkua. Vierailun syynä oli tietysti kämpän avaimien nouto Turun Ylioppilaskyläsäätiön (TYS) toimistolta. Kämppäni on erittäin lyhyen kävelymatkan päässä toimistolta ja onkin ns. yhteiskeittiöllinen yksiö. Samalla käytävällä asuu siis 12 ihmistä, joilla kaikilla on oma pieni yksiö, mutta joista kenelläkään ei ole omaa keittiötä. Asukkaat jakavat keskenään yhteiskeittiön, joka sijaitsee erillisessä tilassa, johon pääsee käytävää pitkin.

Junat Turkuun lähtevät länteen heti Pasilasta, joten pysähdyttyäni Pasilassa näin myös jo valmistuneen kauppakeskus Triplan ensimmäistä kertaa. Pasilassa en liiku juuri koskaan, sillä kaikki Helsingissä asiointi tapahtuu aina päärautatieaseman kautta. Oli hämmästyttävää nähdä, kuinka paljon Pasilan rautatieasema oli muuttunut viime kerrasta, kun olen käynyt siellä, josta on lähes vuosi.

Täällä sitten asutaan seuraavat kuukaudet :D

Asunnossa on oma jääkaappi ja vessa, mutta pakastinta siellä ei ole, eikä sellaista ole muistaakseni myöskään yhteiskeittiössä, joten rip pakasteet :D. Yksiön vessassa ei ole vesiliitäntöjä saati riittävästi tilaa pesukoneelle, joten asukkaiden on käytettävä TYSsin tarjoamia pesulapalveluita. Astianpesukonetta ei myöskään yhteiskeittiössä ole. Olen kelaillut, että asun nyt ainakin ensi kevätlukukauteen asti täällä, mutta sitten voisin ehkä muuttaa jonkun yksityisen vuokranantajan kämppään Bermudan alueella, jotta matka kampukselle lyhenisi ja saisin käyttööni pyykinpesukoneen ja lisää elintilaa. Matka kampukselle on tällä hetkellä kävellen vajaa puoli tuntia ja fillarilla alle 10 minuuttia. Yllätyin myös, kuinka jumalattoman iso Turun yliopistollinen keskussairaala (TYKS) on, siis hui helvetti ja pyhä paska - sairaalan rakennuskompleksi on jonkun isomman ostoskeskuksen kokoinen :D.

Bermudan neliö, medisiinarien luvattu maa


Muutto

Heti seuraavana päivänä, tiistaina, lähdimme parin kaverini kanssa muuttohommiin. Nukuin edellisenä yönä hieman yli 5 tuntia ja herätys oli soimassa 6:30, josta seurasi pieni väsy, joka meni kuitenkin ohi nopeasti. Aamurutiinien jälkeen kävelin pari kilometriä läheiselle huoltoasemalle, jossa pakettiauto oli odottamassa, jonka jälkeen lähdin hakemaan toista kavereistani Keravalta, josta matka kohti ensimmäistä tukikohtaa Kouvolassa alkoi. Porukkani siis asuvat Kouvolassa ja noudimme sieltä pöydän, toimistotuolin, sähköpianon ja muuta satunnaista tilpehööriä, jonka jälkeen menimme Porvoon kautta Aurinkolahteen ostamaan uudenveroista sängynrunkoa joltain jäbältä, joka oli ostanut sen Ikeasta ja tajunnut, ettei tarvitse sitä. Päivän aikana tuli tehtyä muutakin, mitä ei tule juuri ikinä tehtyä, sillä kävimme McDonaldsissa syömässä - asia, jota en ollut tehnyt varmaan vielä kertaakaan tänä vuonna.

En ollut ajanut autolla saati pakulla reilusti yli vuoteen, joten yllätyin, kuinka nopeasti tuntuma auton käsittelyssä löytyi. Menimme Aurinkolahdesta suoraan takaisin Keravalle hakemaan erään toisen kaverin muuttoavuksi, joka oli tehnyt aamuvuoron ja teki sellaisen myös seuraavana aamuna (huutista J sun kahen tunnin yöunille :D). Lisäparista käsiä ei ikinä ole haittaa muuttoseteissä, joten lähdimmekin Koivukylään hakemaan loppuja tavaroistani. Kello oli vähän yli 15 ja tavaroiden asettelu pakettiautoon onnistui kolmelta ihmiseltä vähän alle tunnissa. Tässä vaiheessa kävi vähän hikiset setit, sillä olin sopinut erään hyväkuntoisen nojatuolin noudosta Oulunkylästä ja deadline oli 16:45 ja kello oli jo yli 16. Helsingissä ajaminen pakettiautolla on aivan käsittämättömän perseestä ja Koivukylästä moottoritielle päästyämme sisäinen bensalenkkarini henkevöityi ja otti hallinnan ja ajonopeus oli sen mukainen :D. Ajolihastreenin jälkeen pääsimme Oulynkylään ihmeen kaupalla ajoissa ja saimme jotenkin ängettyä jo täynnä olevaan pakuun vielä nojatuolin. Kyseinen kaunis tummanruskea nojatuoli maksoi vain 20€ käytettynä huolimatta siitä, että se oli erittäin hyväkuntoinen, joten uskon voittaneeni enemmän kuin sen myyjä.

Toistan itseäni vielä toteamalla uudestaan, että Helsingissä ajelu on yhä aivan käsittämättömän perseestä, mutta kaikki mukanaolijat olivat yhtä mieltä siitä, että Turussa ollessamme kävisimme pelaamassa Lausteella kierroksen frisbeegolfia, joten niin teimme. Ongelmana oli se, että unohdin omat kiekkoni (joita on siis tasan 2, putteri ja draiveri :D) Koivukylään ja toisen kavereistani kiekot olivat tämän faijan auton takapaksissa. Lähdimme Oulunkylästä kaverini faijan työpaikalle ja saavuttuamme paikalle järkytyin aivan vitusti, koska kaverini faijan työpaikka oli oma työpaikkani. Mies voi lähteä varastolta, mutta varasto ei lähde miehestä totesimme kuin yhdestä suusta tajuttuamme tämän. Teen tämän viikon sunnuntaina 9. päivä vielä viimeisen vuoron, joten vietän vielä tämän viikon Vantaalla.

Nyt lähdimme kohti Turkua. Ajoimme kehää pitkin Espoon puolelle ja ohi, josta posottelimme ykköstietä Turkuun. Kaverini isoveli, joka asuu Turussa, liittyi siellä seuraamme ja pelasimme Lausteella kolmituntisen kierroksen. Lainasin kaveriltani putterin ja draiverin (2 kiekon ihme taas vauhdissa :D) ja heitin Lausteen brutaalin 25-väyläisen kärsimysradan jopa siedettävään ensitulokseen +16 huolimatta kaikista päivän epäonnistuneista puteista. Kiroan tässä vielä erikseen väylän 24 suunnittelijan manalan syvimpiin notkoihin. You have a special place in hell!

Kello oli tässä vaiheessa vähän yli 22 ja tuntui, että kaikilla oli nälkä, väsy ja vitutus ja paskahätä samanaikaisesti ja tavaroita ei oltu saatu edes vielä kämpille ja fiilis oli senmukainen. Menimme jo toista kertaa saman päivän aikana mäkkärille hakemaan safkaa ja päästyämme paikalle oli sen drive-in kaistalla aivan vitusti autoja ja meni joku puolisen tuntia ennen kuin saimme safkat ja pääsimme kämpille. Sponsoroin sankareillemme päivän kaikki ruoat, koska se tuntui vähimmältä mahdolliselta kiitokselta kaikesta avusta. Veimme pakun vierasparkkiin ja kävimme syömässä kämpässäni, jonka jälkeen aloitimme tavaroiden roudaamisen sinne.

Nälkä tekee kaikesta paremman makuista :D


Yo-kylän jalkakäytävät ovat aivan sika kapeita, joten pakettiautolla niillä ajaminen ja rakennusten välissä kulkeminen vaati suurta tarkkuutta. Saatuani auton rapun eteen, suurin piirtein heitimme tavarat asuntoon, emmekä jääneet järjestelemään niitä, vaan lähdimme heti böneen ja takaisin pääkaupunkiseudulle ja halusimme vain kaikki nukkumaan. Ajomatkassa takaisin meni pari tuntia ja huomasin kyllä matkan aikana, että kaikki olivat aivan yliväsyneitä päivän pituudesta. Sain heitettyä kaverini takaisin Keravalle 2:40 aikoihin aamuyöstä ja palautettuani pakun Vantaalle olin itse kotona vasta vajaa neljän aikoihin. Päivän pituus oli yli 20 tuntia, joten rojahdettuani sänkyyn hampaat pestyäni nukahdin heti ja heräsin vasta seuraavan päivän iltapäivällä. Muuttaminen on rankkaa ja aina ruljanssi.
 
Vuokrasin pakettiauton koko päiväksi vapailla kilometreillä, joita tulikin päivän aikana ajatuksi vajaa 800. Oli mielestäni hieman omituista, kuinka ilman vapaita kilometrejä kilometrirajoitus oli 300, jonka jälkeen jokaisesta ylimenevästä olisi joutunut maksamaan 0,20€/km, vaikka vapaat kilometrit maksoivat vain 10€ ylimääräistä. Pakettiauton ratissa tunteja kertyi vajaa 13 ja nyt on autoilukiintiö taas hetkeksi aikaa täysi.

Muuta
 
Tätä kirjoittaessani kello on vajaa 7 perjantaiaamuna ja istun IC-junassa kohti Turkua, johon vien tänään toisen pyöristäni. Käyn myös järjestelemässä kämppää, koska en kerkeäisi todennäköisesti tulevan orientaatioviikon kaaoksessa sitä tekemään ja on kiva kuitenkin asua järjestellyssä kämpässä sellaisen asemesta, joka on vain epäsiisti läävä. Palaan kuitenkin tänään iltapäivästä vielä Vantaalle ja näen illalla ystäviäni, joista yksi on palannut 5 kuukauden rauhanturvaamistehtävistä Libanonista. Kyseessä on todennäköisesti viimeinen kerta, kun näen kaveripiiriäni hetkeen. Seuraavan kerran ehkäpä Hämeenkadun approilla, ken tietää!
 
Kävin myös viime viikon torstaina hakemassa järjestelmäkamerani takaisin kaveriltani, jolla se on ollut lainassa joulukuusta 2018 asti. Ostin kyseisen Canonin järjestelmäkameran käytettynä keväällä 2017, kun kiinnostuin valokuvauksesta. Harrastukseni hiipui alle vuodessa, mutta kyseinen kaverini, jolle kameraa lainasin, oli siinä vaiheessa pitänyt jo jonkin aikaa omaa blogiaan ja hän innostui ideasta, että saisi paremman kameran käyttöönsä kuvien ottamista varten kuin puhelimen kameran. Sovin kameran antaessani kuitenkin kaverini kanssa, että saisin kameran takaisin, jos sitä ikinä pyytäisin. Pyysin sen takaisin nyt toukokuussa 2020 ja sovimme, että hän pitäisi sitä heinäkuun loppuun asti ja nyt sain sen takaisin. Ideanani on, että pystyisin käyttämään järkkäriä parempilaatuisten kuvien ottoon, koska aion luoda jossain vaiheessa uuden postaussarjan lääkiksessä opiskelusta ja haluan laajentaa kuvien käyttämistä postauksissani. 
 
Istuimme myös iltaa kyseisen kaverin ja tämän tyttöystävän luona lauantaina (1/8/20) ja katsoimme aivan vitusti ja liikaa Initial D:tä ja joitain muita itselleni tuntemattomia animesarjoja. Jauhoimme myös paskaa tulevista opinnoistani ja kävimme läpi huvin vuoksi tulevien opintojeni opetussuunnitelmaa Turun yliopiston sivuilta. Lääkärin opinnoissa on paljon asioita, jotka ovat myös yleisesti kiinnostavia. Erityisesti ensimmäisen vuoden valinnaisissa opinnoissa sosiaalipediatria, psyykkiset traumat ja johdatus lääketieteen historiaan vaikuttivat mielenkiintoisilta. Oli hauskaa, kun lauantain illanistujaiset kestivät vajaa kolmeen aamuyöstä ja seuraavana sunnuntaina oli vielä työvuoro. Kävin kaverillani myös vielä muuton jälkeisenä päivänä (keskiviikkona) hieronnassa, koska hän opiskelee tällä hetkellä hierojaksi ja olihan se nyt testattava. Ainakin toivottavasti lähti lihasjännitteet kaikesta siitä pakettiauton ratissa istumisesta :D! Sain äskettäin myös asettamani tavoitteen rikki vajaan vuoden harjoittelun jälkeen 150 kilon mavettamisesta, joka onnistui yllättävän "kevyesti" ja vielä kaksi kertaa. Luulen, että todellinen maksimini on jopa 10-15 kiloa korkeampi perustuen siihen, kuinka helpolta 150 kilon nostaminen tuntui.



Tulevista blogipostauksista

Olen kelaillut aiheita, joista tekisin tulevia blogipostauksia ja minulla on muutamia ideoita. Olen hyvin pian saanut luettua Sinuhe egyptiläisen loppuun (olen kirjassa 14/15) ja teen siitä osat 2/3 ja 3/3 niin kuin olen puhunutkin. Tämä viikko ja tulevat viikot ovat olleet kaaosta ja lukemiseen, kirjoittamiseen ja internetin käyttöön on ollut varsin vähän aikaa, joten en ole lukenut Sinuhe egyptiläistä aivan siinä tahdissa kuin olisin halunnut. Haluan kirjoittaa myös Turun lääkiksessä opiskelusta ja tehdä mahdollisesti jopa säännöllisen epäsäännöllistä jatkuvaa postaussarjaa, mutta tästä ideasta en ole vielä täysin varma, koska en tiedä, miten paljon aikaa opiskelut vievät ja en edes tiedä, mistä kirjoittaisin ja millä tavalla. Nämä kysymykset kuitenkin varmasti selvenevät.
 
Olen miettinyt myös, että haluaisin kirjoittaa ainakin yhden postauksen, joka käsittelee käsityksiäni eutanasiasta ja abortista, jotka ovat lääketieteessä ja sen ulkopuolella varsin mielipiteitä jakavia kysymyksiä. Haluaisin tehdä kyseisen postauksen, koska olisi mielenkiintoista verrata sitten joskus vuosien päästä sitä, että minkälaisia käsityksiä minulla on ollut nyt ennen opintoja näistä aiheista, ja miten ne muuttuvat, jos muuttuvat, läpi opintojen.
 
Tulen myös kirjoittamaan huomattavasti myöhemmin tänä vuonna, ehkä loppuvuodesta, postauksen, jossa käsittelen ja hyvin rankalla kädellä analysoin amerikkalaisen psykiatrin Thomas Szaszin vuonna 1961 ilmestynyttä kirjaa The Myth of Mental Illness, joka on yksi historian tunnetuimmista psykiatrian kritiikeistä. Psykiatrinen diagnostiikka on aina ollut mielestäni ongelmallinen monissa suhteissa ja sen lähtökohdat ovat erilaiset sellaiseen lääketieteelliseen diagnostiikkaan nähden, jossa sairauden tunnistaminen kohdistuu ruumiillisiin sairauksiin. Laajoista ongelmistaan huolimatta psykiatria on kuitenkin saanut aikaan mielestäni merkittävästi enemmän hyvää kuin pahaa.
 
Haluan myös jossain vaiheessa tehdä postauksen tai parikin ainoasta animesarjasta, jonka olen tähän asti katsonut: Neon Genesis Evangelionista (NGE). En ole lähtenyt mukaan animebuumiin, joka on vuosien aikana syöpynyt käytännössä koko kaveriporukkaani, mutta NGE:tä hypetettiin yksinkertaisesti liikaa, että olisin jättänyt sen katsomatta. Kaikki ovat nähneet sen ja sanoneet lähes yksimielisesti sen olevan aivan tajuttoman siisti sarja, joten tulin itsekin katsoneeksi sen viime vuoden syksyllä. Kukaan ei valehdellut, sillä sarja oli siis aivan järjettömän omalaatuinen ja kenties siisteimpiä sarjoja, jonka olen koskaan nähnyt. Eräs asia, josta kaikki ovat olleet samaa mieltä, on myös se, kuinka NGE on äärimmäisen vaikeatajuinen. Tuntuu, että vähän kaikille on sen katsottuaan jäänyt fiilis, kuinka ei ole lainkaan ymmärtänyt, sitä mitä on katsonut, vaikka se onkin ollut viihdyttävää. Sarjassa on 26 jaksoa, ja kaksi viimeistä (jaksot 25 & 26) olivat tehty paskasti muihin jaksoihin nähden pienemmän budjetin takia ja teeskentelenkin, että niitä ei ikinä tehty, koska ne rikkovat koko sarjan jatkuvuuden. Yleensä kaksi viimeistä jaksoa korvataankin hieman myöhemmin ilmestyneellä elokuvalla The End of Evangelion, joka on se puuttuva loppu, mikä NGE:stä alunperin jäi puuttumaan. The End of Evangelion ikään kuin päättää sarjan, koska se tuo sarjaan merkittävästi paremman jatkuvuuden verrattuna jaksoihin 25 & 26.
 
NGE:n luoja on luova nero


En normaalisti ole kysynyt lukijoiltani mielipidettä juuri mihinkään, mutta nyt poikkean tavastani ja kysyisin, että jos kellään on mitään ideaa, mistä haluaisitte minun erityisesti kirjoittavan, niin kommentoikaa toki ja kertokaa, niin voin mahdollisesti ottaa sen tulevaisuudessa huomioon.

maanantai 27. heinäkuuta 2020

Niin on ollut ja niin tulee aina olemaan 1/3

"--kaikki on jälleen samalla tavoin kuin ennen eikä ihminen ole muuttunut."

Aloin lukea Mika Waltarin 1945 ilmestynyttä Sinuhe egyptiläistä 14.7. päivä tiistaina ja olen nyt kirjan puolessavälissä. Yritin yläasteella 9. luokalla aikoinaan lukea teosta erääseen laajempaan äidinkielen projektiin, mutta keskittymiskykyni, kiinnostukseni ja ennen kaikkea ymmärrykseni ei tuolloin ollut riittävää, mutta nyt äskettäin törmättyäni eräässä gradussa väitteeseen, että

"--tutkimuksessa lääketieteen opiskelijat kokivat varsinkin Mika Waltarin Sinuhe egyptiläinen -romaanin vaikuttaneen heidän näkemyksiinsä lääkäriydestä.",

joten halusin itsekin lukea sen, koska olen itse astumassa hyvin pian polulle, jonka käveltyäni olen lääkäri. Sinuhe egyptiläinen on lääkäriromaani ja kirja onkin täydeltä nimeltään "Sinuhe egyptiläinen: Viisitoista kirjaa lääkäri Sinuhen elämästä n. 1390-1335 e.Kr." Kirjan lukeminen on ollut minulle tähän asti äärimmäisen viihdyttävää, mutta ajoittain henkisesti hyvin raskasta, koska sen sisältämät teemat ovat lukuisia kertoja aiheuttanut minussa voimakkaita tunnereaktioita veren kiehuttavasta ja ajattelun sumentavasta raivosta täysin kontrolloimattomaan lapsenomaiseen itkuun. Teoksessa on ollut havaittavissa monia tasoja ja tarinaa voi lukea joko sellaisenaan ihan vain viihteenä tai siitä voi skannata symboliikkaa ja laajoja vertauskuvia elämän ikuisille lainalaisuuksille ja ilmiöille.

Teos on proosamuotoinen romaani ja se on jaettu 15 "kirjaan", joista jokainen käsittelee eri elämänvaihetta päähenkilön, Sinuhen, elämässä. Osa I, jonka sain juuri luetuksi, koostuu kirjoista 1-9 ja osa II, joka on vielä lukematta, koostuu lopuista kirjoista 10-15. Halusin kirjoittaa ajatuksiani kirjasta tähän asti tänne ja teen vielä samanlaisen postauksen myöhemmin luettuani kirjan toisen osan. Olen pitänyt erillisellä paperinpalalla eräänlaista listaa kiinnostavista asioista, joita kirjassa on tullut vastaan ikään kuin, jotta voisin löytää ne helpommin kirjasta tätä blogipostausta varten.

Tämä postaus on yksi iso spoileri, joten jos kirjan haluaa joskus lukea itse, niin viimeistään nyt kannattaa lopettaa lukeminen. Teen vielä osan II jälkeen erillisen kolmannen postauksen, jonka käytän tarinan kertomisen sijasta kirjan teemojen analysoimiseen.

Tarina


Kirjan alusta asti asetelma on se, että Sinuhe muistelee elämäänsä taaksepäin ja kertoo sen niin kuin se tapahtui. Tarinan edetessä tämä asetelma unohtuu nopeasti, mutta kertojan itsetietoisuus ja kommentointi ajoittain rikkoo tämän illuusion. Kirja on eräänlainen fiktiivisen hahmon autobiografia.

Sinuhe on löytölapsi ja hänet kasvattavat Egyptissä Theban kaupungissa hänet Niilin virrasta kaislaveneessä ajelehtimasta löytänyt Kipa sekä tämän aviomies ja köyhien lääkäri Senmut, joilla ei ole omia lapsia. Sinuhe elää Egyptissä Theban köyhien kaupunginosassa muiden lapsien kanssa hauskan ja värikkään lapsuuden ja altistuu lääkärin ammatille isänsä kautta, joka harjoittaa lääkärin ammattia kodissaan. Sinuhe on vakuuttunut haluavansa sotilaaksi, mutta hänen isänsä Senmut tämän kuultuaan kiertää pojan kanssa kaupungin satamia ja laitamia ja Senmut näyttää pojalleen, kuinka lukutaidottoman ihmisen elämä on henkistä orjuutta. Senmut vie Sinuhen kaupungin kaatopaikalle matalaan savimajaan tapaamaan Intebiä - suurinta miesmuistiin elänyttä sotasankaria.

"Poikani Sinuhe aikoo ryhtyä sotilaaksi", sanoi isäni hymyillen. "Toin hänet luoksesi, Inteb, koska olet ainoa elossaoleva suurten sotien sankarista, jotta kertoisit hänelle sotilaan uljaasta elämästä ja uroteoista." "Sethin ja Baalin ja kaikkien muiden paholaisten nimeen", sanoi vanhus, naurahti kimeästi ja kääntyi likinäköisesti tuijottamaan minuun. "Onko poika hullu?"

Kohtaus jatkuu ja sen lopussa Sinuhe on pettynyt ja irtaantuu haaveista ruveta sotilaaksi ja aloittaa koulussa lukutaidon opiskelun.

Minä, Sinuhe, hautasin unelmani sotilaan urasta enkä vastustanut enää, kun isäni ja äitini seuraavana päivänä taluttivat minut kouluun.

Kohtauksen aikana tuntui kuin olisin lukenut itsestäni, sillä asia, jota en ole vielä blogissani maininnut, on se, että, ensimmäinen todellinen ammattihaaveeni, jonka eteen systemaattisesti työskentelin uutterasti ja tietoisesti oli palkkasotilas. Olin kiintynyt siihen ideaan ja olen vieläkin, vaikka olen kitkerästi luopunut siitä henkilökohtaisista syistä. Kuvittelin hieman nuorempana, että lähtemällä pois Suomesta voisin löytää jotain omasta miehuudestani ja tarkoituksestani täällä ihmisten keskuudessa värväytymällä vieraan maan armeijaan ja kärsimällä tavalla, jota kukaan ei ansaitse. Luopumalla kaikesta kuvittelin, että saisin selville sen, mikä on minulle tärkeintä. Tämä ajatus palkka-/ammattisotilaan urassa kiehtoi, mutta tavattuani ihmisen, joka oli ihan oikeasti palvellut kyseisen maan erikoisjoukoissa operatiivisissa tehtävissä, sanoi, että vain rikkinäiset ihmiset hakeutuvat sinne. Miehen sydän paatuu siinä ympäristössä ja nuori mies ehjästä ja rakastetusta kodista ei voisi ikinä kokea sitä omaksensa. Kyseinen ihminen, jonka tapasin, joka oli palvellut ammattisotilaana, oli nähnyt ensimmäisen murhansa 9-vuotiaana kirkkaassa päivänvalossa. En haluaisi olla hänen kaltaisensa. Myös isäni kokemukset rauhanturvaajana, erikoisjoukkosotilaana ja kouluttajana olemisesta ovat vaikuttaneet minuun. En haluaisi työskennellä armeijassa. Siispä hautasin unelmani sotilaan urasta.

Myöhemmin Sinuhella on koulussa opiskellessaan tietoisuutta muuntava kokemus ja hän ensimmäistä kertaa ymmärtää.

"--jokin outo minussa sai äkkiä sanat ja kirjaimet elämään minulle. -- Kuvan ymmärtää yksinkertaisinkin pellonkastelija, mutta kahta kuvaa rinnakkain ei ymmärrä enää muu kuin kirjoitustaitoinen"

Senmut hieman myöhemmin käy temppelissä ensimmäistä kertaa Sinuhen kanssa ja tapaa vanhan opiskelijatoverinsa, kuninkaallisen kallonporaajan Ptahorin, jonka kanssa sopii vierailun. Ptahor tulee käymään Senmutin taloon, jossa he vetävät kännit ja muistelevat vanhoja aikoja. Senmut seuraavana aamuna puhuu Ptahorin kanssa ja tämä lupaa arvovallallaan ja lääkärinvalallaan tuoda Sinuhen Elämän taloon, joka on Theban papiston hallitsema opintokeskus, jonka lävitse kaikki koulutetut lääkärit kulkevat. Keskusteltuaan Ptahorin kanssa Senmut kääntyi poikansa puoleen.

Isäni laski kätensä päälaelleni ja kysyi minulta: "Poikani Sinuhe, tahtoisitko tulla lääkäriksi, minun kaltaisekseni?" Kyyneleet tulivat silmiini ja kurkkuani ahdisti, niin etten osannut puhua, mutta nyökkäsin vastaukseksi. Katselin ympärilleni ja piha oli minulle rakas, sykomori oli minulle rakas ja muurattu vesiallas oli minulle rakas. "Poikani Sinuhe", sanoi isäni. "Tahtoisitko tulla lääkäriksi, minua etevämmäksi, minua paremmaksi, elämän ja kuoleman herraksi, jonka käsiin säätyyn ja arvoon katsomatta ihminen uskoo luottavasti henkensä?" "Ei hänen kaltaisekseen eikä minun kaltaisekseni", sanoi Ptahor ja hänen ryhtinsä suoristui ja hänen silmänsä muuttuivat viisaiksi ja teräviksi, "vaan oikeaksi lääkäriksi. Sillä suurin kaikista on oikea lääkäri. Hänen edessään on faraokin alaston ja hänen edessään rikkain on köyhimmän vertainen."

Kohtaus oli voimakas ja Sinuhen tavoin kyyneleet tulivat silmiini ja kurkkuani ahdisti sen lukiessani ja nyt sitä kirjoittaessani, koska se muistuttaa minua siitä vastuusta, jota olen tähänastisessa elämässäni kaikin keinoin vältellyt, mutta joka minun on vihdoin aika kohdata. Se muistuttaa minua siitä, kuinka sanoinkuvaamattoman tärkeitä ystäväni ja perheeni ovat minulle ja se muistuttaa minua omasta ja heidän kuolevaisuudestaan ja kaiken väliaikaisuudesta ja se muistuttaa minua siitä mahdottomuudesta, mitä on elämän synty naisen kohdussa ja siitä, kuinka haluaisin enemmän kuin mitään muuta tässä elämässä olla joskus isä ja aviomies. Se vie minut lähelle niitä filosofisia elämän peruskysymyksiä, joita olen pohtinut niin kauan kuin muistan. Se saa minut kääntymään sisäänpäin ja se sumentaa tietoisuuteni tunteella ja pakottaa minut katsomaan silmästä silmään kaikkea sitä, mitä pelkään kohtaavani lääkärinä. Pelkään, mutta en voi enää kääntyä takaisin, sillä haluni kävellä tätä polkua on suurempi kuin pelkoni.

Theban temppelialueella opiskellessa Sinuhe tapaa naisen nimeltä Neferneferner (äännetään: Huora isolla h:lla), joka on juonenkehityksen kannalta myöhemmin hyvin keskeisessä roolissa. Sinuhe ennen Elämän taloon pääsyä opiskelee pappien keskuudessa ja hänet vihitään ensimmäisen asteen papiksi, joka on vaatimus, että voi päästä Elämän taloon opiskelemaan lääkäriksi. Sinuhe kuvailee temppeliä ja Elämän Taloa - Theban lääkistä - tavoin, jotka muistuttavat joltain osin yliopistoa ja "lääkiskuplaa".

Jokainen ymmärtää, että Elämän talo ja Kuoleman talo ovat luonnostaan ammoisista ajoista kuuluneet temppelien muurien sisäpuolelle, kuten myös jumaluusopillinen korkeakoulu ylempien asteiden pappien kasvatusta varten. Matemaattisen ja tähtitieteellisen tiedekunnankin voi vielä ymmärtää kuuluvan pappien alaan, mutta pappien otettua haltuunsa kauppakoulun ja lainopillisen tiedekunnankin alkoi sivistyneistön piirissä herätä epäilyksiä, että papit sekaantuivat asioihin, jotka kuuluvat lähinnä faraolle ja verohallitukselle. --Suurin tiedekunnista on tietenkin lainopillinen tiedekunta, sillä se takasi pätevyyden ja aseman mihin virkaan hyvänsä-- Tähtitietelijäin ja matemaatikkojen pieni joukko eli omaa hajamielistä elämäänsä luentosalissaan halveksuen syvästi kauppalaskennon ja maanmittauksen luennolle rientäviä nousukkaita. Mutta omien muuriensa sisässä temppelin alueella elivät kokonaan omaa elämäänsä Elämän talo ja Kuoleman talo ja niiden oppilaita kohtaan tunsivat kaikki muut temppelin oppilaat pelonsekaista kunnioitusta.

Sinuhen suhde jumaliin elää romaanin aikana ja kehittyy ja muuntuu, mutta ollessaan temppelissä vihkimystä edeltävässä kokeessa, tapahtuu jotain ja hänen uskonsa jumaliin särkyy lähes yhtä dramaattisesti kuin jos ikkunaan heittäisi kiven.

"Yhtä tyhjä kuin oli vatsani, yhtä tyhjä oli myös sydämeni ja pääni, sillä en enää uskonut jumaliin."

Ensimmäinen tilanne, jossa Sinuhe tapaa Neferneferneferin temppelissä puhuu kenties omasta suurimmasta epävarmuudestani, josta en voi kirjoittaa tänne. En ole riittävän hyvissä väleissä tämän asian kanssa itsessäni, että voisin kirjoittaa siitä tänne omalla naamallani ja se oli niin rikki, että jouduin hitaasti korjaamaan suhdettani tähän asiaan yli puoli vuotta ennen kuin pääsin edes puheväleihin sen kanssa. Sanoin etten ole vielä täysin sinut tämän hyvin henkilökohtaiselta tuntuvan asian kanssa ja en tule kirjoittamaan niistä ajatuksista, mutta olen alkanut vasta hyvin äskettäin aktiivisesti ja tietoisesti korjaamaan tätä vikaa. Vika on yleinen ja siitä päästyään kaikki tuntemani ihmiset ovat sanoneet, että tuntuu ettei se oikeastaan ikinä edes ollut vika. Ystävien tuki ja läsnäolo on helpottanut itsehäpeääni. Sinuhen tilanne ja elämä tuntuu joissain suhteissa niin samaistuttavalta, että yhteneväisyys ahdistaa minua.
 
Kolmas kirja - Theban kiihko - sisältää kohtauksen, jossa farao on sairas ja Sinuhe pääsee avustamaan Ptahoria kallonporauksessa. Farao kuitenkin kuolee ja tämän jälkeläinen nousee valtaistuimelle. Farao palvoo uutta jumalaa - Atonia - ja yrittää korvata nykyisen ylijumalan Ammonin tällä. Tämän seurauksia ei olla vielä nähty, mutta ensimmäinen osa romaanista päättyi siihen, kuinka uuden ja nuoren faraon ajama Aton-jumalan ja uuden uskonnon pakottaminen Egyptissä saa aikaan valtavia levottomuuksia.

Kolmannessa kirjassa Sinuhe on nuori ja haluaa elää sen mukaisesti, sillä hänen rintaansa tarttuu Theban kiihko, viinin huumaava maku ja satamakorttelin ilotaloista temppelin muureille asti kantautuva mukaansatempaava syyrialainen musiikki.

--yö oli langennut ja idässä loi yli taivaan punaisen hehkun Theban valojen loiste. Olin juonut viiniä ja tunsin veressäni jälleen Theban kiihkon kukkien tuoksuessa puutarhassa ja tähtien väristessä pääni yllä. "Ptahor", sanoin, "minun on jano rakkautta, kun yötaivaalla palaa Theban valojen kajastus." "Ei ole olemassa rakkautta", sanoi Ptahor päättävästi "Mies on surullinen, jos hänellä ei ole naista, jonka kanssa maata. Mutta kun hän menee ja makaa naisen kanssa, hän on maattuaan vielä surullisempi. Niin on ollut ja niin on oleva" "Miksi?", kysyin minä. "Sitä eivät tiedä jumalatkaan", sanoi Ptahor. "Äläkä puhu minulle rakkaudesta tai puhkaisen kallosi. Teen sen ilmaiseksi ja pyytämättä pienintäkään lahjaa, sillä siten säästän sinut paljosta surusta." --yö oli kylmä, ja palasin kukkapengermälle, sillä olin nuori eikä nuoruus kaipaa unta kuninkaan kuolinyönä.

Sinuhe seuraa nuorta faraota palatsistaan tämän käskystä, kun he varastavat veneen ja kävelevät kylmälle aavikolle. Matkattuaan hetken nuori farao alkaa sätkiä maassa ja nähdä näkyjä. Faraon nähdessä näkyjään Sinuhen luokse ilmestyy jäntevä ja pitkä keihästä kantava muukalainen, Horemheb, jota seuraa haukka. Ensimmäisen osan luettuani vakuutan uskovani, että Horemhebistä tulee romaanin tärkein henkilö romaanin jälkimmäisessä osassa, vaikka tätä en varmuudella tiedä, koska en sitä ole vielä lukenut. Horemhebistä tulee lyhyessä ajassa faraon sotajoukkojen päällikkö ja tämä tulikin alkujaan Thebaan siinä toivossa, että hänet palkattaisiin sotilaaksi.

Myöhemmin Sinuhe kohtaa Neferneferneferin uudelleen ja tästä käynnistyy merkittävä tapahtumasarja. Sinuhen ollessa hyvin nuori lapsi Senmut sanoi tälle:

"Varo naista, joka sanoo 'kaunis poika' ja houkuttelee sinua luokseen, sillä hänen sydämensä on verkko ja pyydys ja hänen sylinsä polttaa pahemmin kuin tuli."

Sinuhe huomattavasti jälkeenpäin muisti tämän opetuksen käytyään dialogia Neferneferneferin kanssa. Heidän kaksinpuhelu on mielestäni kirjan merkittävimpiä.

--hän torjui ja kysyi: "Etkö tiedä, miksi Bast, rakkauden jumalatar, kuvataan kissan kaltaiseksi?" "En välitä kissoista enkä jumalista", sanoin ja tavoittelin häntä syliini silmät himosta kyynelissä. Mutta hän torjui käteni ja sanoi: "Aivan kohta saat koskea käsilläsi jäseniäni ja mielellään saat panna kätesi rinnalleni ja syliini, jos se rauhoittaa sinua, mutta ensin sinun on kuunneltava minua ja tiedettävä, että nainen on kissan kaltainen ja myös intohimo on kissan kaltainen. Sen käpälät ovat pehmeät, mutta niiden kätkössä piilevät raatelevat kynnet, jotka armahtamatta uppoavat sydämeen asti. Totisesti nainen on kissan kaltainen, sillä myös kissalle tuottaa nautintoa, kun se kiusaa uhriaan ja tuottaa kynsillään kipua sille kyllästymättä koskaan tähän leikkiin. Vasta uhrinsa lamaannuttua kissa syö sen ja menee etsimään uutta uhria. Tämän kaiken kerron sinulle, jotta olisin rehellinen sinulle, sillä en mitenkään tahtoisi aiheuttaa sinulle mitään pahaa."

Sinuhen järki hävisi tämän kiiman alle ja Nefernefernefer - Theban huorien Huora - tiesi hallitsevansa hänen koko elämäänsä tulisella syleilyllään. Aluksi Sinuhe luopuu Theban Huoran tähden talostaan ja omaisuudestaan, mutta siinä vaiheessa, kun Sinuhe alkoi lupailla asioita, jotka eivät ole hänen annettaviaan, aloin suuttua hänen hahmoon. Sinuhen vanhemmat olivat nimittäin koko elämänsä uskonnollisia ja olivat säästäneet ostaaksensa kuolleiden kaupungista itsellensä hautapaikan, jossa heidän ruumiinsa säilyisivät. Jotta sielu pääsisi ruumiista ikuiseen kuolemanjälkeiseen elämään "Lännen maahan", olisi ruumiit säilytettävä näin. Senmut ja Kipa olivat jo vanhoja ja Senmut oli antanut Sinuhelle oikeuden toimia tämän edunvalvojana ja Sinuhe antaa Neferneferneferille intohimossaan ensin näiden talon ja sitten hautapaikat. Senmut ja Kipa saavat tämän selville ja päättävät omat päivänsä makaamalla viimeisen kerran yhdessä miehenä ja vaimona vierekkäin sängyssään ikkunat ja ovet kiinni ja hiilipata käryten. He tekevät itsemurhan häkämyrkytyksellä ennen kuin heidät keretään häätää omasta talostaan.

Koin tässä vaiheessa raivoa, voimakasta ja silmitöntä raivoa, Sinuhea kohtaan. Hän kavalsi omat vanhempansa, kaikkeista eniten hänestä välittävät ihmiset, kaikkeista alhaisimmalla ja katalimmalla mahdollisella tavalla, jolla ihmisiä voi pettää. Siis tiedostan, että tapahtumat ja hahmot ovat fiktiivisiä, mutta tätäkin tietoa vasten se, mitä tapahtui, saa minut toivomaan, että Sinuhe materialisoituisi eteeni vain, jotta voisin vetää tätä turpaan koko sydämeni kyllyydestä. On vain joitain asioita, joita ei vain yksinkertaisesti voi tehdä. Sinuhen teossa tuntuu etten löydä edes ilmaisua sille, kuinka pohjattoman moraaliton hänen tekonsa oli. Kavallettuaan vanhempansa hän palasi Neferneferneferin luo.

"Mitä vielä haluat Sinuhe?" "Tiedät kyllä, mitä haluan" sanoin. Mutta hän kysyi: "Tiedät kai, mikä kaivo on syvin ja pohjaton, Sinuhe. Siksi minun on jouduttava pukeutumaan ja maalaamaan kasvoni, sillä eräs kultainen malja odottaa minua koristaakseen huomenna taloani."

Sinuhelle ei sinä iltana lohjennut ja hänet hakattiin tajuttomaksi. Seuraavana aamuna hän heräsi ja palasi palvelijansa Kaptahin luokse, jonka hän oli myynyt Neferneferneferille.

"Kerro vain kaikki minulle, Kaptah". Silloin hän kohotti kätensä ilmaisemaan syvintä surua ja sanoi: "Ainoan silmäni olisin antanut, jos tämän surun olisin voinut sinulta säästää. Mutta tämä on paha päivä ja oli hyvä, että tulit. Sillä tiedä, että vanhempasi ovat kuolleet"

Senmutilla ja Kipalla ei ollut mitään mihin kirjoittaa viimeistä viestiään Sinuhelle, joten hän luuli hetkellisesti jääneen ilman viimeistä sanaa vanhemmiltaan.

"Isäni ei siis jättänyt minulle mitään sanaa?" kysyin. Ja Kaptah sanoi: "Isäsi ei jättänyt sinulle mitään sanaa, herrani." Sydän oli kuin kivi rinnassani eikä liikahdellut enää, mutta ajatukseni olivat kuin linnut kylmässä ilmassa, yhtä kirkkaat ja rauhalliset.

Sinuhe lähtee korjaamaan mittaamattoman kookasta virhettänsä hinnalla millä hyvänsä, mutta törmää portilla maustekauppiaaseen, joka tunnistaa hänet. Tämä kohtaus oli kuin joku vitun rekka olisi ajanut mieleni päältä. En ikinä muista kokeneeni sellaista täysin yhtäkkistä spontaania syvältä tulevaa surua, joka purkautuu jonkinlaisena korkeana valitusäänenä suustani juuri ennen kuin alan kyynelehtiä.

"Sinuhe, oikeamielisen Senmutin poika, sinäkö se olet?" Ja vastasin hänelle: "Minä se olen." Kirjuri sanoi: "Älä pakene minua, sillä isäsi jätti minulle sanansa, jotka hän tahtoi sanoa sinulle, vaikka ei tavannut sinua talossasi." Silloin vajosin maahan ja peitin käsillä pääni, mutta kirjuri otti esiin paperinsa ja luki minulle:

"Senmut, jonka nimi on kirjoitettu Elämän kirjaan, ja hänen vaimonsa Kipa lähettävät tämän tervehdyksen pojalleen Sinuhelle, jolle faraon talossa on annettu nimi 'Hän, joka on yksinäinen'. Jumalat lähettivät sinut meille, ja kaikkina elämäsi päivinä olet tuottanut meille vain iloa etkä koskaan surua, ja ylpeytemme on ollut suuri tähtesi. Nyt olimme murheellisia tähtesi, koska sinulla on ollut vastoinkäymisiä emmekä voi sinua auttaa, niinkuin tahtoisimme. Ja me uskomme, että kaiken, minkä olet tehnyt, olet tehnyt oikein etkä ole voinut olla tekemättä sitä. Älä suinkaan sure meidän tähtemme, vaikka sinun täytyi myydä hautammekin, sillä varmaan et olisi tehnyt sitä, ellei sinulla olisi ollut syysi siihen. Mutta oikeudenpalvelijat pitävät kiirettä emmekä enää malta odottaa kuolemamme päivää, vaan kuolema on meille tervetullut kuin uni väsyneelle ja koti pakolaiselle. Elämämme on ollut pitkä ja sen ilot ovat olleet monet, mutta suurimmat ilot olet sinä, Sinuhe, meille tuottanut, kun tulit luoksemme virrasta, vaikka olimme jo vanhoja ja yksinäisiä. Siksi siunaamme sinua, eikä sinun pidä olla pahoillasi, vaikka meillä ei ole hautaa, sillä kaiken olevan turhuus on suuri ja siksi on kenties parempi meidän hävitä olemattomuuteen kokematta enää hätää ja vaaroja hankalalla matkalla lännen maahan. Muista aina, että kuolemamme oli helppo ja että siunasimme sinua ennen lähtöämme. Varjelkoot kaikki Egyptin jumalat sinua vaaroista, säästyköön sydämesi surulta ja olkoon yhtä paljon iloa lapsistasi kuin meillä on ollut sinusta. Tätä toivovat sinulle isäsi Senmut ja äitisi Kipa."

Kaikkein pahimmassa kuviteltavassa rikoksessa ja petoksessa eivät vanhemmat lakanneet rakastamasta ja iloitsemasta lapsestaan. Tämä täysin pyyteetön vanhempien rakkaus lastansa kohtaan tuntui käsittämättömältä ja kauniilta. Miten paljon Sinuhen vanhemmat menettivätkään ja silti eivät tinkineet rakkaudestaan. Sinuhe työskentelee tämän kuultuaan perseensä irti saadakseen vanhemmilleen haudan ja onnistuukin tässä mielestäni varsin hyvin, mutta on niin häpeissään heidät haudattuaan, että lähtee pois moneksi vuodeksi Thebasta. Matkaan liittyy Sinuhen palvelija Kaptah, joka karkaa uuden omistajansa luota. Tässä vaiheessa kirja muuttuu huomattavasti tarinallisemmaksi. Tähän asti tarinankerronta on ollut hitaampaa, pohtivampaa ja raskassävytteisempää, mutta nyt asioita alkaa tapahtua, kun Sinuhe ja Kaptah seikkailevat Syyriassa, Jerusalemissa, Babylonissa, Khattuhashissa ja Kreetalla.

Ensimmäiseksi tiimimme saapuu Syyriaan Simyran kaupunkiin Välimeren rannalle. Siellä Sinuhe harjoittaa lääkärin ammattia ja rikastuu nopeasti ja pääsee maineeseen, mutta päättää lähteä etsimään vanhaa ystäväänsä Horemhebiä kuultuaan tämän olevan Jerusalemissa faraon lähettämänä sotapäällikkönä. Khabirit ovat joukolla ryöstämässä Jerusalemin pohjoispuolisia alueita ja Sinuhe haluaa nähdä sotaa ja Kaptah jää Simyraan pitämään huolta Sinuhen omaisuudesta ja talosta. Sinuhe Horemhebin johtamien sotajoukkojen etulinjassa näkee, kuinka Khabirit teurastetaan elävältä, heidän lapsensa tapetaan ja naisensa raiskataan ja näin Sinuhe ei enää arvostanut sotaa. Toimiessaan kentällä hän oli hetken aikaa sotalääkärinä ja pelastikin monen sotilaan hengen, mutta filosofoituaan hetken totuuden olemuksesta Sinuhen kanssa Horemheb lähetti tämän kiertämään naapurialueita, jotta tämä voisi kerätä tietoa näiden sotataidosta ja joukkojen vahvuuksista.

"Sydämeni sanoo, että olet minun käskijäni, mutta miksi niin on, sitä en tiedä", sanoin hänelle ja kieli oli paksu suussani ja minua peloitti. --"Lähden siis matkalle ja minun silmäni ovat sinun silmäsi ja korvani ovat sinun korvasi, mutta en tiedä, onko näkemästäni ja kuulemastani sinulle hyötyä, sillä olen tyhmä sellaisessa, mitä tahdot tietää, ja vain lääkärinä muita etevämpi."

Sinuhe osoittautui aika eteväksi sosiaalisissa tilanteissa missä ikinä olikaan. Hän sai suuren määrän kultaa Horemhebiltä matkojen sponsoroimiseksi ja Sinuhe koukkaakin sitten Simyran kautta ottaakseen Kaptahin mukaan Babyloniin, jossa palvotaan Mardukia ja Ishtaria ja jonka kuningas on nuori esiteini Burriburiash. Täällä ollessaan Sinuhe kaikessa julkeudessaan parantaa kuninkaan viisaudenhampaan aiheuttaman tulehduksen ja pääsee hänen ja papiston suosioon. Kuudennessa kirjassa - Väärän kuninkaan päivä - Kaptahista tehdään päiväksi kuningas ja tämä kirja onkin aivan superhauskaa ja kevyttä luettavaa. Menemättä näiden seikkailujen yksityiskohtiin, Babylonista tarttuu mukaan nuori tanssijatyttö nimeltä Minea, johon Sinuhe rakastuu, mutta ei samalla tavalla kuin Neferneferneferiin. Rakkaus on inhimillisempää ja lempeämpää, eikä kiiman ajamaa. Vaikeasti kesytettävästä villivarsan kaltaisesta tytöstä kuitenkin kesyyntyy ihmislapsi, joka kehittää tunteita myös Sinuhea kohtaan. Jäynä on siinä, että Minea on luvattu jumalalleen jo pienenä ja ei voi maata miehen kanssa, koska uhrien on oltava neitsyitä. Minea on tähänastisista hahmoista Intebin ohella lempihahmoni ja Minean menettäminen oikeasti kirpaisi syvälle. Olin kiintynyt hahmoon ja hänen kuolemansa tuntui yksinkertaisesti niin turhalta. Hän oli lempeä Sinuhelle eri tavalla kuin kukaan muu ja myöhemmin rakastunut tähän ja suruissaan, koska ei voinut olla hänen kanssaan. Minea ihmetteli, kuinka Sinuhe puhui naisista Neferneferneferin jälkeen.

"Hän otti pääni käsiensä väliin ja pani pääni polvilleen ja koski kädellään poskiani ja hiuksiani ja sano: "Kovin tyhmä on tosiaan pääsi, kun puhut pahaa naisista, sillä joskin lienee naisia, jotka myrkyttävät kaikki kaivot, niin varmaan on myös naisia, jotka ovat kuin lähde erämaassa tai kaste paahtuneella nurmella. Mutta vaikka pääsi on paksu ja ymmärtämätön ja hiuksesi ovat mustat ja karheat, pidän mielelläni päätäsi käsissäni, sillä sinussa ja silmissäsi ja käsivarsissasi on jotakin, joka suloisesti kutsuu minua. Siksi olen kovin pahoillani, etten voi antaa sinulle sitä, mitä tahtoisit, enkä olen pahoillani vain sinun tähtesi vaan myös itseni tähden, jos sinua ilahduttaa kuulla tämä häpeämätön tunnustus."

Minea on kotoisin Kreetalta ja Sinuhe on luvannut viedä tämän takaisin sinne, mutta ensin he käyvät Khattuhashissa, jossa Sinuhe hankkiessaan tietoa käy erään mielenkiintoisimmista keskusteluista tähänastisessa tarinassa kuninkaallisen arkistohoitajan kanssa. Keskustelussa punnitaan oikeaa ja väärää, sekä sivistyksen merkitystä. En ole samaa mieltä arkistonhoitajan käsityksen kanssa sivistyksestä ja moraalista, mutta ymmärrän, miksi hän ajatellee niin. Usein filosofisia teemoja käsitellään kirjassa juuri dialogin tai Sinuhen ajatusten kautta. Tässä sivistyksestä:

"Olen näet huomannut, että jauhomyllyjenne kiviä pyörittävät vangit, joiden silmät on puhkaistu, ja hirmuteoistanne rajamaissa kerrotaan Mitannissa tarinoita, joita en halua toistaa, jotten loukkaisi korviasi, sillä ne eivät sovi sivistyneelle kansalle." "Mitä on sivistys?" hän kysyi ja kaatoi lisää viiniä maljaansa. "Myös me osaamme lukea ja kirjoittaa ja keräämme numeroituja savitauluja arkistoomme. On vain ihmisystävällisyyttä, jos puhkaisemme silmät vangeilta, jotka joutuvat ikänsä pyörittämään myllynkiviä, sillä tämä työ on hyvin raskasta ja tuntuisi heistä vielä raskaammalta, jos he näkisivät taivaan ja maan ja lintujen lentävän taivaalla. Se herättäisi heissä vain turhia ajatuksia ja heidät surmattaisiin pakoyritysten tähden. Jos sotilaamme rajamaissa katkovat kädet muutamilta ja kiskovat päänahan toisten silmille, ei tämä tapahdu suinkaan julmuudesta, sillä itse olet nähnyt, että kodeissamme olemme vieraanvaraisia ja ystävällisiä, rakastamme lapsia ja pieniä eläimiä emmekä lyö vaimojamme. Vaan tarkoituksena on herättää pelkoa ja kauhua viholliskansoissa, jotta he ajan tullen alistuisivat valtaamme ilman taistelua aiheuttamatta siten turhaa vahinkoa itselleen. Emme näet suinkaan rakasta tuhoa ja vahingontekoa sinänsä, vaan haluamme maat haltuumme mahdollisimman säilyneinä ja kaupungit ehyinä. Vihollinen, joka pelkää, on jo puoliksi voitettu."

Tulen palaamaan tähän teemaan syvällisemmin III-postauksessa. Myöhemmin lähdettyään Khattuhashista Kaptah, Sinuhe palauttavat Minean Kreetalle kotisaarelleen, ja Sinuhe ja Minea ovat yhä rakastuneempia toisiinsa. Minea on tuomittu jo lapsena kuolemaan, jahka kasvaa ensin kauniiksi nuoreksi naiseksi, sillä Kreetan meren jumalalle uhrataan vain kauneimmat ja jäntevimmät nuoret. Sinuhe ja Minea molemmat tietävät tämän ja ennen kuin Minean aika lähestyy, Sinuhe tekee Minean vaimokseen rikkomalla ruukun tämän kanssa. Tästä huolimatta Minea ei voi maata Sinuhen kanssa. Minea itsekin alkaa kyllästyä jumalaansa ja olisi halukas välttämään kuolemansa elääkseen aviomiehensä kanssa, mutta Kreetalle tultuaan hänen kohtalonsa oli sinetöity, sillä häntä vartioidaan tiukasti. Hääyönsä Sinuhe ja Minea vain nukkuivat toistensa syleissä ja olivat lähekkäin ja viettivät lyhyttä heille suotua aikaansa tällä maan kamaralla yhdessä, ennen Minean poislähtöä.

Tämän yön nukuimme yhdessä niinkuin ennen, Minea ja minä, ja hän nukkui sylissäni ja hengitti kaulaani vasten ja hänen hiuksensa hyväilivät poskiani. Mutta en kajonnut häneen, sillä ilo, joka ei tuottanut iloa hänelle, ei olisi ollut ilo minullekaan. Luulen kuitenkin, että iloni oli syvempi ja suurempi pitäessäni häntä tällä tavoin sylissäni kajoamatta häneen, kuin jos olisin kajonnut häneen."

Kreetan kansa ja elämäntyyli on kirjassa syvällinen metafora tietynlaiselle elämänasenteelle, ja tätäkin käsittelen III-osassa. Tähän liittyy se, kuinka Kaptah luonnehtii Kreetan naisia ennen uhrausta ja vielä myöhemminkin Minean uhraamisen tapahtumahetkellä.

[Puhuessaan Sinuhelle Mineasta] "--kuten monesti olen sanonut sinulle, orjatytöltä tai ilotalosta saat saman palvelun paljon vähemmällä vaivalla. Sitä paitsi nämä Kreetan paljasrintaiset naiset eivät luullakseni pidä kovin tiukasti polviaan yhdessä, mikä olen viinituvissa kuullut."

"--myös naisten kanssa olen pitänyt iloa aivan kylliksi, viimeksi näiden Kreetan naikkosten kanssa, jotka eivät ole lainkaan hullumpia makuumaton pehmikkeenä, mutta joiden kanssa Ammon varjelkoon ketään särkemästä ruukkua. Tällä en kuitenkaan tarkoita emäntäämme Mineaa, joka on liiankin siveä, niin että sanoisin liian siveyden olleen hänen pahimman vikansa--"

Kahdeksannessa kirjassa Minea viedään uhrattavaksi kauas kaupungista Pimeään taloon, joka on vuoren juurella sijaitseva labyrintti, jonka sydämessä asuu hirvittävääkin hirvittävämpi peto, jumala, jota nimitetään Minotaurokseksi. Kreetan ylimmän papin nimi on myös Minotauros ja tämä saattaa Minean labyrinttiin. Pian ylipappi palaa labyrintistä yksin ja Sinuhe juoksee tämän luo ja kysyy, missä Minea on. Vaikka labyrintti on suljettu ulkopuolisilta, Kaptah aivan helvetinmoisella oveluudellaan onnistuu pääsemään Sinuhen kanssa labyrintin sisälle, josta kukaan sinne mennyt ei ole ikinä palannut elävänä, ylipappia lukuunottamatta. Sinuhe ja Kaptah vaeltavat labyrintin sydämeen soihtujen valaistessa harmaita leveitä kiveenhakattuja kujia. He saapuvat labyrintin sydämeen, jossa koko senastisen kirjan kliimaksi tapahtuu. Labyrintin keskellä on luola ja näin he saapuvat labyrintin keskelle tälle kallion reunalle, josta avautuu valtava vesiallas, joka yhtyy mereen. Meressä kelluu valtava kuollut härän- ja käärmeenkaltainen meripeto - Kreetan jumala. Se oli ollut kuolleena jo kuukausia, joten mikä oli Minean kohtalo?

Epätoivosta mielettömänä huusin Minean nimeä, niin että luola kaikui, kunnes Kaptah osoitti lattiaan ja näytti kuivuneet verijäljet kivessä. Seuraten niitä katsoin alas veteen ja näin Minean ruumiin tai sen, mitä Mineasta oli jäljellä, sillä tämä ruumis liikahteli hitaasti pohjassa meren äyriäisten ahmiessa sitä joka taholta, niin ettei hänellä ollut kasvojakaan enää, vaan tunsit hänet vain hopeaverkosta hänen hiuksissaan. Eikä minun tarvinnut nähdä miekan haavaa hänen rinnassaan, sillä tiesin jo, että Minotauros oli saattanut hänet tänne ja takaapäin syössyt miekkansa hänen ruumiinsa lävitse ja suistanut hänet veteen, jottei kukaan saisi tietää, että Kreetan jumala oli kuollut. Saman hän oli varmaan tehnyt jo monelle neidolle ja nuorukaiselle ennen Mineaa.

Sinuhe menettää tajuntansa ja kertoo kaiken Kaptahin hänelle kertomana tästä eteenpäin parin sivun ajan. Sinuhe alkoholisoituu tästä aika pahasti muutamaksi viikoksi ja Waltarin kuvailu Sinuhen mielentilasta on käsittämättömän synkkä. Hän ei ole edes vihainen Minotaurokselle, hän ei ole edes vihainen, hän vain ei enää... tunne. Tämä osa kirjasta oli todella rankkaa luettavaa ja se oli ikään kuin sukellus Sinuhen mielen syviin onkaloihin, joissa asuvat paholaiset ja välinpitämättömyys.

Siksi ajattelin, ettei Kreetan jumala kuulunut minuun, koska olin muukalainen enkä kuitenkaan koskaan saisi Mineaa takaisin, vaan ravut ja äyriäiset kalvaisivat valkoisiksi hänen hennot luunsa, niin että hän lepäisi meren hiekkapohjassa ikuisesta ikuiseen. Ajattelin, että tämä kaikki oli kirjoitettu tähtiin jo ennen syntymäni päivää ja että minut oli luotu elämään maailman päivänlaskun aikaan, jolloin jumalat kuolevat ja kaikki muuttuu toiseksi--" "Ylipäänsä olin suuresti kyllästynyt Kaptahiin näiden päivien aikana -- Minulla oli näet alinomainen jano--"

Sinuhen suhde jumaliin muuttuu kyyniseksi ja välit kaikkeen tuonpuoleiseen katkeaa.

Tällä tavoin viinin mukana hajosi minussa jotakin samalla tavoin kuin poikana minussa oli hajonnut jotakin nähdessäni Ammonin papin kaikkein pyhimmässä sylkevän jumalaa kasvoihin ja pyyhkivän hänen naamansa hihallaan. -- "Tämä matka on ollut minulle suureksi hyödyksi, sillä täällä meren saaressa olen tehnyt tilini selväksi jumalien kanssa, enkä ole enää heille mitään velkaa eivätkä jumalat ole minulle mitään velkaa--"

Mitä tapahtuu Minealle on mielestäni turhaa, yksinkertaisesti vain sanoinkuvaamattoman turhaa. Asia voi olla ikävä, surullinen, traaginen tai sitten senkaltainen, mitä hänelle tapahtui. Sitä ei olisi tarvinnut tapahtua. Se oli turhaa.

Muutaman viikon Sinuhen dokailua vierestä seurattuaan Kaptah saa tarpeekseen isäntänsä juoppoudesta ja latoo tälle tiskiin suorat sanat ja Sinuhe tajuaa alkoholisminsa ja selkenee. He lähtevät pois Kreetalta, mutta tätä ennen Sinuhe sanoo Kaptahille, mitä oikeasti tuntee.

"Tämä kaikki tapahtuu ehdolla, että et milloinkaan sano minun kuulteni nimeä Minea, joka on unohtunut ja pyyhitty pois, ikään kuin sitä ei koskaan olisi ollutkaan. Enkä vaadi sinulta tästä asiasta mitään valoja tai lupauksia, sillä ne ovat vain kärpästen surinaa, vaan vakuutan sinulle, että jos otat tuon nimen kerrankin suuhusi, myyn sinut kivimyllyihin tai kuparikaivokseen ja annan sinut ilmi karanneena orjana, niin että nenäsi ja korvasi leikataan. Paina tämä mieleesi, Kaptah, sillä todempaa sanaa en koskaan vielä ole sinulle sanonut." Eikä Kaptah sanonut mitään, vaan meni pois, ja samana päivänä nousimme laivaan. -- Lähdimme purjehtimaan Syyrian rannikkoa kohden --

Palattuaan kolmen vuoden matkustamisen jälkeen asiat ovat hieman muuttuneet Syyrian Simyrassa. Uuden faraon mukana uudet ajattelutavat ovat rantautuneet Syyrialaisten, heettiläisten ja naapurikansojen mieliin ja heidän mielestään Egyptin valta heidän ylitse on tuhottava ja murrettava ja poljettava maanrakoon. Simyrassa levottomuudet ja jännitteet tulevat ilmi Sinuhelle ja Kaptahille ja yhdessä vaiheessa Sinuhe melkein tapetaan pelkästään sen vuoksi, että hän on egyptiläinen.

"Jokainen egyptiläinen on sortaja ja väärintekijä ja ainoa hyvä egyptiläinen on kuollut egyptiläinen."

Waltari toimi Suomen valtion propagandistina toisen maailmansodan aikana ja kirja on julkaistu 1945, vuonna jolloin toinen maailmansota päättyi. Propagandistin taito näkyy näissä aukeamissa, sillä tapa, jolla syyrialaiset dehumanisoivat egyptiläisiä on pelottavan toimivaa. Amorin maan kuningas Aziru lähettää hakemaan Sinuhea Simyrasta, sillä tämän poika on hyvin sairas. Ilmenee hovissa, että poika ei olekaan sairas, vaan Aziru ja tämän vaimo Keftiu, joka oli aikaisemmin Sinuhen naisorja, jonka Aziru sai Sinuhelta lahjaksi, ovat hoitaneet poikalastaan vähän paskasti ja he hellittävät otettaan pojastaan ja tämä "paranee", vaikka mitään sairautta ei ollutkaan. Aziru kertoo suunnitelmistaan käynnistää suuri sota Egyptiä vastaan ja Sinuhe kauhistuu tästä ja kutsuu Azirua kaikiksi pahoiksi asioiksi sanavarastossaan. Azirun kuninkaallinen valtiotaito on ilmiömäinen ja kertoo yksityiskohtaisesti suunnitelmansa, joka on tietysti Sinuhelle oivallista, koska hän kerää juuri tällaista tietoa Horemhebille.

"Eräs totuus on myös, että tulella ja verellä tuli kerran Egypti Syyriaan, ja siksi se myös kerran tulella ja verellä karkotetaan Syyriasta."

Amorista Sinuhe matkaa takaisin Simyraan ja lähtee meriteitse Kaptahin kanssa takaisin Thebaan, josta Sinuhe alunperin lähti petoksensa takia, koska ei kestänyt häpeäänsä. Asiat Thebassa ovat muuttuneet muutamassa vuodessa ja ilmapiiri on levoton. Ammonin temppeli on lähes autioitunut papeista ja vartijoista, farao puuttuu asioihin yhä enemmän, jotka eivät ole hänen puututtaviaan ja ilmapiiri on levoton. Tässä ensimmäisen osan viimeisessä kirjassa - Krokotiilinpyrstö - havaitaan, että tunnelma Thebassa on hyvin jännittynyt ja mono- ja dialogeissa ennustellaan hyvin veristä ja pitkää sotaa, joka muuttaisi valtakunnan rajoja, uskontoa ja valtarakenteita ikuisesti. Kirjan toinen osa keskittyy tähän jännitteeseen. Käydessään Atonin temppelissä, joka on noussut Thebaan Sinuhen ollessa sieltä poissa, hän kokee jotain omituista, kun hän puhuu nuorten pappien kanssa Atonista. Temppeli on ruma, mutta siinä on jotain tuonpuoleista.

Jokin, mikä minussa tietämättämäni oli kypsynyt tahdostani ja tiedostani riippumatta, vastasi näihin sanoihin, ja ensimmäisen kerran ajattelin, että ihmisen ajatus kenties oli epätäydellinen ja siksi saattoi ihmisajatuksen ulkopuolella olla muutakin, mitä silmä ei nähnyt eikä korva kuullut eikä käsi voinut tuntea. Kenties farao ja hänen pappinsa olivat löytäneet tämän totuuden ja nimittivät juuri tuota tuntematonta ihmisajatuksen ulkopuolella Atoniksi

Ensimmäinen osa kirjasta päättyy sarjaan kohtauksia, joissa Sinuhe ja Kaptah viettävät aikaa satamabaarissa, jonka nimi on Krokotiilinpyrstö, joka on myös 9. kirjan nimi. Baarissa olevat ihmiset ja papit enteilevät suurta sotaa, joka on tuleva ja jännitteiden Thebassa nähdään kasvavan. Osa I päättyy, kun suureksi sotapäälliköksi noussut Horemheb palaa Egyptiin sotaretkiltään Kushin maasta.

Seuraavana päivänä palasi Horemheb Thebaan ja hän palasi sotajoukko mukanaan. Mutta kertoakseni tästä ja kaikesta muusta, mitä sitten tapahtui, minun on aloitettava uusi kirja.

Baarissa ollessaan muuan vihaisella suitsukekauppiaalla on terävää kritiikkiä faraosta ja myös mielenkiintoinen havainto hänestä.

"Luulin kuningatar Tejen, joka on viisas ja ymmärtäväinen nainen, pitävän poikansa kurissa ja myös pappi Ejeä luulin järkeväksi mieheksi, mutta he kaikki tahtovat vain kaataa Ammonin ja antavat siksi hänen [faraon] riehua vapaana hulluine päähänpistoineen. Ammon-parka! Mies tulee useimmiten järkiinsä särjettyään ruukun naisen kanssa, mutta tämä Nefritite, tämä suuri kuninkaallinen puoliso, hän ajattelee vain vaatteitaan ja ruokottomia kuoseja.--"

Egyptissä kuohuu ja vallassa on visioita ja näkyjä saava hullu farao, joka yrittää korvata vanhaa uskontoa uudella ja siitä on seuraava verenvuodatusta ja ruumiita Theban kaduilta Khattushashin muureille saakka. Tämä kriisi alkaa kehittyä toisessa osassa.

Nyt, kun olen saanut tehtyä tämän postauksen osasta I, niin alan siispä keskittyä tuon toisen osan lukemiseen!

keskiviikko 15. heinäkuuta 2020

Kuka olen? + Face Reveal :^D

Moi maailma! Mä olen Antti ja tämän blogin pitäjä :D. Tämän blogin pitäjä on luova, atleettinen, energinen ja älyllisesti utelias meemeilijä ja äskettäin 22 vuotta täyttänyt. Olen kotoisin pahamaineiselta Keravalta, jossa kävin lukioni 3,5 vuoteen ja josta valmistuin syksyllä 2017, jonka jälkeen pari vuotta etsittyäni suuntaa elämälleni päätin viime lokakuussa lähteä yrittämään lääkikseen pääsyä. Nyt laivan purjeet onkin nostettu mastoihin ja suuntanani on Turku, jossa aloitan lääketieteen opinnot elokuussa - alle 4 viikon päästä tätä kirjoittaessa.

Hyvältä se tuntuu

Aloitin kirjoittelun tänne aluksi tammikuussa anonyymisti lääkikseen hakeminen keskiössä, mutta aiheet ovat menneet usein tämän ulkopuolelle. Tänne kirjoittelun ohella harrastan säveltämistä, pianonsoittoa, kuntosali- ja juoksu-urheilua sekä lukemista (lyhyitä sävellystöitäni löytyy kanavaltani YouTubesta :D). Nyt, kun pääsin tänä keväänä ensimmäisellä hakukerrallani sisään, niin blogin vanha nimi kohti lääkistä 2020! on siirtynyt discard-pileen ja olen yrittänyt keksiä sen tilalle jotain, joka ei kuitenkaan kuulostaisi niin geneeriseltä, että silmäni pyörähtäisivät ympäri päässäni. Lyhyen aivoriihen jälkeen päädyin neutraaliin Medisiinarin päiväkirja -nimeen. Pidän siitä, koska tämän blogin pitäminen on tuntunut enemmän päiväkirjan pitämiseltä kuin miltään muulta.

Tulen varmaankin tästä eteenpäin opintojen aikana kirjoittamaan huomattavasti lääkispainotteisemmin ja itselleni tyypillisiä pohtivia kirjoituksia tulee otaksuttavasti vähemmän, vaikka lupaan, että niitäkin kyllä kirjoitan myös jatkossa. Olisi siistiä tehdä jonkinlaista säännöllistä postaussarjaa, jossa kerron, kuinka opinnot ovat alkaneet ja mitä kiinnostavaa on tapahtunut. Minulla on käytössäni myös järjestelmäkamera, joten tulen jatkossa varmasti panostamaan enemmän valokuvien laatuun :D.

Tällainen parrakas ihmissielu ja tuleva turkulainen on tekstejä tähän blogiin kirjoitellut

Ensi kertaan!